17.12.2024 09:45
Sun Tanssistudio

Näytökseen saapuminen

Hei!


Suntanssin kauden huipennus eli Tanssia ja Taxfree tarinoita näytös on ylihuomenna eli torstaina 19.12 klo: 19! Näytöstä ennen pidetään kenraaliharjoitus Porin Teatterin isolla näyttämöllä klo: 16.15-18.

Tanssijoiden tulee saapua Teatterille viimeistään klo: 16 esiintymisvaatteet päällä ja hiukset sekä mahdolliset meikit laitettuina ohjeiden mukaan. Ohjeet löytyy edellisestä näytöstiedotteesta. Tiedotteet löytyvät myös nettisivuilta: https://suntanssi.fi/tiedotteet/ Yhteistanssiin voi halutessaan laittaa myös tonttulakin tai jonkin jouluisen hiuskoristeen.

Tanssijat tulevat sisään Pienen näyttämön ovista. Minä tai Ville on siellä vastassa. Pienen näyttämön aula toimii meidän pukuhuoneena. Lisäksi ison näyttämön lämpiössä mahtuu hyvin lämmittelemään ja venyttelemään ennen omaa esitysvuoroa. Lämpiössä tulee olla rauhallinen, eikä teatterin lavasteisiin saa missään nimessä koskea.

Kaikki ulkovaatteet ja eväät jätetään aulaan, niitä ei saa viedä näyttämön tai katsomon puolelle. Kenraaliharjoitus alkaa yhteistanssilla, sen jälkeen jokainen ryhmä harjoittelee vuorollaan oman näytösnumeronsa. Muut ryhmät katsovat ja kannustavat katsomossa tanssikavereitaan! Kenraalin jälkeen Teatterilta voi poistua hetkeksi tai voi jäädä syömään eväitä pienen näyttämön aulaan. Huom: Katsomossa ei saa syödä eväitä!

Teatterille tulee palata klo: 18.30 näytöstä varten! Käytämme samaa ovea ja odotustilaa kuin kenraalissa, eli kaikki tulevat pienen näyttämön ovista sisään ja jäävät aulaan odottelemaan omaa vuoroaan. Ella (Elomäki) järjestelee ryhmät esiintymisjärjestykseen ja kertoo, kun ryhmän vuoro lähestyy ja ryhmä siirtyy lämpiöön. Minä olen koko ajan lavan reunalla, ja varmistan, että oikea ryhmä menee lavalle oikeaan aikaan.

Ihanaa näytöspäivää kaikille!

- Kaisa